Blogin 1v. synttäri arvonta (yhteistyössä Unelmallinen)

15 toukokuuta


Menneenä viikonloppuna tuli Unelmallisen elämän ensimmäinen blogi vuosi täyteen. Lämmin kiitos, että olet ollut mukana matkassa! Itselleni ensimmäinen vuosi on ollut antoisa ja mielenkiintoinen. Blogi innostukseni lähti aivan uuteen nousuun monipuolisemman aihealueen myötä. 

Ompelut ja käsityöt on ollut vahvassa roolissa läpi vuoden, mutta teeman laajentuessa mm. maukkaisiin resepteihin, erilaisiin matkoihin ja arjen ajatuksiin on sisällön tuottaminen ollut entistä mielekkäämpää. Viime aikoina Unelmallisen yritys toiminnan laajentuessa kaavoihin on ompeluaiheisia postauksia tullut kyllä huomattavasti enemmän ja kuluva toukokuu näyttää myös poikkeuksellisen ompelupainoitteiselta. 

Kesän myötä on luvassa enemmissä määrin muutakin sisältöä eikä tarkoitukseni ole suinkaan muuttaa postauksia pelkästään Unelmalliseen yritykseen liittyviksi. Ennemminkin haluan, että Unelmallisessa elämässä arki ja työt kulkee yhdessä sulassa sovussa. Yrittäjänä kun näitä on välillä jopa haastava erottaa toisistaan. Kannattaa siis pysyä matkassa mukana vaikkei ompelu olisikaan se oma intohimo.

Ensimmäisiä synttäreitä on kuitenkin mielestäni loistava juhlistaa ompeluaiheisella arvonnalla. Arvonnan voittaja saa itselleen kirjoittamani "Miten opin ompelemaan?" e-kirjan sekä suunnittelemani Unelmalliset tunika- ja mekkokaavat itse tulostettavina PDF-kaavoina.

Arvonta alkaa nyt ja osallistua voit kommentoimalla tätä postausta maanantaihin 28.05.2018 mennessä. Muista jättää kommenttiisi sähköpostiosoite josta tavoitan sinut! E-kirja sekä kaavat lähetään arvonnan voittajalle sähköpostiin PDF-tiedostona.




Olisi kiva, jos laittaisit kommentiin hieman palautetta kuluneesta vuodesta, toiveita blogin suunnasta tai kerrot miksi just sinä haluaisit voittaa arvonta palkinnon. Onnea arvontaan just sulle <3

Tykkäsitkö postauksesta? Kannattaa liittyä blogin lukijaksi, tykätä Facebookissa ja seurata Instagramissa niin pysyt helposti jatkossakin Unelmallisen elämän matkassa mukana.


- Kati -

You Might Also Like

44 kommenttia

  1. Paljon onnea 1-vuotiaalle!! Blogisi - kuvat, värit ja jutut on aina sellaisia iloisia auringonsäteitä - instapostauksistakin tykkään kovasti :) Onnea ja menestystä jatkoon, toivoo muntaipale-blogi <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea! Haluaisin ommella vaatteita itselleni ja saada ompeluharrastuksen kunnolla käyntiin, mutta jostain syystä se vähän tökkii vaikka haluan sitä tosi paljon. Kirjan myötä saisin ehkä helpommin harrastuksesta kiinni :)

    VastaaPoista
  3. Onnea 1-vuotiaalle! :) Onpa monipuolinen kaavasetti, josta löytyy myös omalle vartalolleni sopivia malleja! :)
    ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea 1-vuotiaalle!
    Haluaisin oppia ompelemaan itselleni sopivia paitoja. Sellaisia jotka istuu tuosta rintamuksen kohdalta, mutta eivät ole liian tiukkoja.
    karjalainenkatja5@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnea 1-vuotiaalle! Märakastan kaikkia mekkoja ja tunikoita ja uusia malleja niihin tarvitaan aina. Sinun kaavoja en ole vielä kokeillut joten olisi kiva päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle! Tunikat aivan ihanan mallidia ja helppoja tehdä :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ensimmäisen vuoden rajapyykin saavuttamisesta! OIspa kiva kokeilla näitä kaavoja. Monenlaisia olen testannut, mutta luottokaavaa ei oo löytynyt. :)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut! Hyvältä kuulostaa tuo laajentaminen eri aiheisiin.

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea! Ihanat kaavat ja blogisi on saanut ompelusormeni syyhyämään. Vielä muutama päivä ja ompelukone pääsee talviuniltaan.

    VastaaPoista
  10. Onnea blogillesi! Tykkään blogisi sisällöstä.. Ompelujutut nyt tällä hetkellä on ehkä se ykkönen, mutta myös reseptit kiinnostaa ja vaikka itseä ei matkustuskärpänen ole päässyt puraisemaan, on silti kiva lukea juttuja erilaisista kohteista.. ❤ :)

    VastaaPoista
  11. Onnea, arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kivoista, elämänläheisistä juttuista joista tulee hyvälle mielelle. Olen seurannut kaihoisasti ompeluasi ja kaavat ovat ihan super juttu. Toivoisin, että suunta pysyisi rentona ja suht helppona ja sellaisena, ettei tarvitse kauheasti erityisjippoja. Haluaisin kovasti voittaa huiman palkinnon sillä nyt olisi vihdoin aikaa aloittaa uudelleen ompelu (olen joskus ommellut itselleni jopa vanhojentanssipuvun ��) kun valmistun ja enää ”vain” päivätyö. Iltoihin ja viikonloppuihin mahtuisi nyt hyvin uusi harrastus! Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  13. Onneks olkhoon 1-vuotihaale! Tunikapaketti mulla jo onkin ja sen avulla onnistui tämmönen alotteleva surruuttelijaki ompehleen ihania tunikoita, joista tuli heti ihan lemppareita. Kiitos! Mekkopaketti ja opus kiinnostaisivat siis kovasti.

    VastaaPoista
  14. Onneaonnea!! Ompelu harrastuksena on ollut minulla pitkään haaveena ja mummon ompelukoneen hankin jo kolmisen vuotta sitten kun minulle oli kolmas lapsi syntymässä. Nyt minulla onkin jo neljä lasta vaan ompelu yhä haaveena :D ..Se aloitus on vaan ollut liian hankalaa, mutta unelma elää yhä hih. ❤ Reseptien kimppuun on ollut helpompi hyökätä, kiitos. :)

    VastaaPoista
  15. Onnea 1 vuotiaalle blogille! Kaavat näyttää mukavilta ja olisi kiva päästä nitä testaamaan. :)

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Onnea 😀 Mielenkiintoisena olen seurannut blogia ja parasta on hyvät vinkit. Kirjan ja kaavay kun voittaisi niin voisi opetella itsekin tekemään. ❤ t. Kissanainen@gmail.com

    17. toukokuuta 2018 klo 20.57

    VastaaPoista
  18. Onnea hirmuisesti onnistumisista ja yrityksen ensimäisestä vuodesta! Aloitteleva ompelija saa näistä niin paljon inspiraatiota ja intoa, että oksat pois! Ei enään vain unelmoi, vaan myös yrittää toteuttaa niitä tuotoksia :)

    VastaaPoista
  19. Onnea!! Olisi kiva kokeilla imetysmekkokaavojasi ja kirjasta olisi varmasti apua ompelupulmissa! T: hakkaraisenmaija@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tokihan sitä aina toivoo uusia innovatiivisia kaavoja entisten rinnalle 😊
    Onnea synttäreiden johdosta!
    Kirjan omistankin jo niin antaisin sen uudelleen arvottavaksi, mutta kaavoja en ole päässyt testaamaan 😊
    nafu89 at hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea!��
    Riikka.k.keskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Onnea 1-vuotiaalle! Tämä on mun eka vierailu blogissa, koska yleensä niiden lukeminen ei oo mun juttu. Facebookissa oon ihastellu Unelmallisen tunikoita ja kaavapaketille olis kyllä käyttöä. �� eeva.a.jantti(a)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Onnea! Tekisi mieli ommella itselle uusia tunikoita, mutta se luottokaava puuttuu. Tämä kaavasi näyttää hyvältä, olisikohan tämä se The kaava?! Blogissasi on ihania juttuja, joista ompelujutut ja reseptit kiinnostavat eniten.
    emma.karppinen80@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea 1-vuotiaalle! 😊 Erityisesti tuohon kirjaan haluaisin päästä tutustumaan. S-posti: simpanssi91@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnittelut 1v synttäreistä! Blogisi on ihana, kun täältä löytyy aina niin inspiroivia juttuja �� tuo kirja olisi todella kätevä apuri.
    jasmin.svenskberg@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Paljon onnra 1 vuotiaalle!
    Kirjan lukisin mielenkiinnolla, mitä uutta oppisinkaan sieltä. Kaavoille tarvetta jatkuvasti, kun useamman vaatteen viikossa olen viimeaikoina tehnyt.
    mammutinpuikot@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Tunikapaketti näyttää ihanalle! Tykkään tuosta diy osastosta.

    VastaaPoista
  28. Onnea! Olisi kiva oppia ompelemaan :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  29. elina67@hotmail.com20. toukokuuta 2018 klo 9.19

    Onnea! Yksi kaava tuossa oottaa jo loman alkua ja toteutusta, kantaakin on jo. Mukavan mallisia ja monta vaihtoehtoa olisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee automaattikorjaus! Kangaskin on jo.

      Poista
  30. Onnea! :) Olen nyt vuosien jälkeen taas innostunut ompelemisesta
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnea! Olisi kiva oppia ompelemaan! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea! :) täällä innokas ompeliharrastusta aloitteleva toivoo arvonnassa tärppäävän!
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  33. Onnea! Itse kaipaisin kättä pidempää omaan opetustyöhön ja "Miten opin ompelemaan" e-kirjasta voisin saada hyviä vinkkejä lasten ompelukoneen käytön opetukseen. Kaavapaketti tulisi omaan käyttöön!
    sivonnii(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Instakuvia etenkin seuraan ja aina sun jutut sieltä ponnahtaa omaan silmiin kivasti. Kanavapaketti etenkin kiinnostaisi. Malinen.satu@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kiva on juttujasi lukea! Omakin ompelu on viimeisen vuoden aikana saanut tuulta purjeisiin. On kiva nähda ihailemiani kankaita valmiina vaatteina. Sp on pia(at)piantilit.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon olet voittanut arvonnan! Laitoin sulle sähköpostia asiaan liittyen :)

      Poista
  36. Onnea yksivuotiaalle! Minulle käsityö- ja askartelupostaukset ovat ihan ehdoton ykkönen. Harvoin tulee muita postauksia edes luettua. :) Noita sinun kaavoja kyllä pitäisi testata. :)
    pikkuakantilkkuvakka (at) gmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnittelut säännöllisen epäsäännöllisesti tänne poikeavalta lukijalta. Mitäköhän kuluneesta vuodesta on jäänyt mieleen? No ainakin vinkit tampereen kädentaidot messuille postaus sekä timanttimekon kaava mutta myös käsityöaiheen ulkopuolelta kirjoitus Kun kotihoito tekee elämästä helvetin.
    Mikäli arvontaonni olisi suosiollinen olisi se oiva osuma. Ehkä itsekin löytäisi yhteisen sävelen ompelukoneen ja kankaiden kanssa viimeinkin, mutta ennenkaikkea ompelukärpäsen puraisema tytär ehkä lukisi mielummin ohjeita vieraan kirjoittamana kuin kuulisi niitä äidin suusta (joka nyt tarkoittaa lähinnä sitä että tekee juuri päinvastoin kun äiti neuvoo).
    SG7GFU (@) luukku.com

    VastaaPoista
  38. Onnea ! Sinun postauksen myötä itekin olen taas pitkästä aikaa innostunut ja kaivanut ompelukoneen esiin.
    viherpeukalo12@suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Tää olis kiva voittaa, koska haluaisin oppia ompelemaan kunnolla.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  40. Arvonta meni minulta sivu suun, mutta haluan kuitenkin huikata onnittelut 1v synttäreiden johdosta!<3 Sulla on hieno, monipuolinen blogi, josta löytyy jokaiselle jotakin:)

    VastaaPoista

Ihana, jos ehdit jättää viestiä vierailustasi. Pienikin kommentti on suuri ilo minulle. Kiitos!