Käsityöliikkeiden helmi Karnaluks - kannattaako lähteä?

13 maaliskuuta


Tiedätkö Karnaluksin? Tuon Tallinnassa sijaitsevan käsityötarvikekaupan. Suomalaisten suosiman tavarataivaan. Me käytiin helmikuussa parin päivän pika visiitillä Tallinnassa ja tietenkin etukäteen suunniteltuihin nähtävyyksiin kuului myös Karnaluks.

Saamiemme neuvojen perusteella kurvasimme paikalle taksilla. Onneksi! Olinhan kuullut monesti puhuttavan, että kauppa on ihan tavallisessa kerrostalossa, mutta enhän minä oikeasti tainnut uskoa ennen kuin itse näin. Vai voisitko sinä kuvitella, että tuon alla olevan kuvan talosta löytyy kaikkien suomalaisten käsityö harrastajien suosittelema tavarataivas?

Mainittakoon, että asiointi paikallisen taksikuskin kanssa sujui muuten mainiosti. Kerrot vain Karnaluksin osoitteen Hermanni 1 ja kuski arvaa jo mihin tavarataloon oletkaan matkalla. Jos kuitenkin päätät suunnata paikalle jalkaisin, onhan tämä kävelymatkan päässä keskustasta, etsi alla olevan kuvan kerrostalo ja marssi sisälle C-rappuun. 






Sanottakoon, että tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen käsityötarvikeliike jossa olen vieraillut, mutta mitään tällaista en ole varmasti ennen nähnyt. Heti sisälle astuttuani ymmärsin mitä ihmiset tarkoittavat sanoessaan, että lähtivät lähes tyhjin käsin kotiin koska vaihtoehtoja on niin paljon etteivät tienneet mitä ostaisivat.

Mies käski pyyhkiä kuolat suupielestä ja minä katselin suu auki ympärilläni oleva tavara paljoutta. Kaikkia niitä notkuvia hyllyjä. Täynnä valtavasti erilaisia käsityötarvikkeita. Niin paljon, että iski runsauden pula ja valikoimaan nähden omat ostokseni jäikin hyvin mitättömiksi. Tukikangasta, neuloja, nappeja, vetoketjuja ja nyörinpäitä. Suosittelen siis tekemään jo kotona kunnollisen kauppalistan tarvittavista ostoksista, jottei paikan päällä iske minun tavoin shokki valikoiman määrästä.

Neulat oli muuten todella edullisia, mutta kankaiden hinnoissa oli sen sijaan suurta vaihtelua. Tavallista trikoota ja collegea saa kyllä samaan hintaan kotimaastakin. Monien tarvikkeiden hinnat taas oli mielestäni edullisia kotimaahan verrattuna. Vaikkakin muissa matkakuluissa hävisi kyllä nämä säästöt mennen tullen.





Ensimmäisessä kerroksessa luuli herkästi jo nähneensä kaikken, mutta toisen kerroksen ompelukoneiden jälkeen avautui kaupan kolmannesta kerroksesta entistä huikeammat tarvike valikoimat. Tuntui kuin erilaisia lankoja, nauhoja ja vetoketjuja olisi ollut silmänkantamattomiin. 

On hyvin vaikea kuvitella etteikö tästä kaupasta löytyisi mitä tahansa kaipaamaasi tarviketta. Seuraavalla kerralla minäkin kirjoitan jo kotona valmiiksi ostoslistan kaikista nistä tarvikkeista mitä ainakin kuvittelen tarvitsevani.





Tykkäsitkö postauksesta? Jos olet kiinnostunut matka vinkeistä, kädentaitoista ja ompelu ideoista sekä maukkaista resepteistä ja erilaisista arjen ajatuksista kannattaa liittyä blogin lukijaksi, tykätä Facebookissa ja seurata Instagramissa.

- Kati -

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Tuonne haluaisin vielä joskus päästä visiitille! :) Vaikka luulen että mulle kävis just niin etten osais ostaa mitään kun valinnan varaa on niin paljon.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppa itsessään on kyllä jo ihan näkemisen arvoinen vaikkei mukaan paljon kotiin viemisiä tarttuisikaan :)

      Poista
  2. Jos karnaluksista ei löydy jotain tiettyä käsityötarviketta niin ei sitten mistään:D Itse en ole vieläkään päässyt käymään kyseisessä tavarataivaassa, mutta toiveissa ois. Netin kautta olen kyllä tilannut ompelukoneeseen lisätarvikkeita ja jotain pientä härpäkettä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itse en olekaan koskaan kokeillut tilata heidän verkkokaupasta. Me ollaan lähdössä jo uudelleen Tallinnaan parin viikon kuluttua, mutta tällä kertaa ollaan maissa vain muutaman tunnin, joten taitaa nyt Karnaluks jäädä käymättä. Mukava, että laitoit pitkästä aikaa kommenttia Villa Pipo :)

      Poista

Ihana, jos ehdit jättää viestiä vierailustasi. Pienikin kommentti on suuri ilo minulle. Kiitos!