Ystävänpäivän suloinen leivonnaisresepti

09 helmikuuta




Ystävänpäivänä on erityisen mukava muistaa läheisiä suussa sulavilla herkuilla. Pienillä, suloisen vaaleanpunaisilla leivonnaisilla. 

Kehittelin juuri ystävänpäivään sopivan reseptin valkosuklaan makuisiin minimuffinseihin. Yli jäävällä kuorruteella teet vielä helposti Carneval Prinssessa kekseistä vanilja makuisia täytekeksejä.

Eikä haittaa vaikka ystävänpäivä kahvit keitettäisiin nopeallakin varoitus ajalla. Näiden valmistamiseen ei meinaan kulu tuntiakaan.




Minimuffinsit:
50 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
150g valkosuklaata (itse käytin vadelmavalkosuklaata)

Kuorrute ja keksien täyte:
3 dl kermaa
200 g vanilja tuorejuustoa

1. Vatkaa voi ja sokeri ensin keskenään. Sekoita joukkoon kananmuna.
2. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
3. Murskaa suklaa pieneksi rouheeksi ja sekoita taikinan joukkoon.
4. Lusikoi taikina tasaisesti n. 25 pieneen muffinssivuokaan (tai 12 keskikokoiseen).
5. Paista muffinsseja 175 °C n. 12-15 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä kokonaan ennen kuin lisäät kuorrutteen.
6. Valmista kuorrute vaahdottamalla ensin kermavaahto kunnolla. Sekoita tuorejuusto hyvin kermavaahdon joukkoon.
7. Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.
8. Purosta loput kuorrutteet kahden Carneval Prinsessa keksin väliin täytteeksi. 

Minulla kuorrute riitti hyvin 25 minimuffinsiin sekä paketilliseen Prinsessa keksejä täytettynä.





Herkullista ystänpäivää just sulle <3 Tykkäsitkö postauksesta? Kannattaa liittyä blogin lukijaksi, tykätä Facebookissa ja seurata Instagramissa niin pysyt helposti matkassa mukana.

- Kati -

You Might Also Like

0 kommenttia

Ihana, jos ehdit jättää viestiä vierailustasi. Pienikin kommentti on suuri ilo minulle. Kiitos!